Temppeliaukion kirkko viettää 50-vuotispäiviään juhlaviikoin

24.09.2019, 11:44 /  päivitetty 11.12.2019, 16:05
Puoli vuosisataa täyttävä Temppeliaukion kirkko ruokkii musiikin- ja kulttuurinnälkäisiä niin konserteilla, paneelikeskustelulla kuin nukketeatterillakin.
Kuva: Juha Martinmaa

Temppeliaukion kirkko järjestää viisikymmentävuotisen taipaleensa kunniaksi puolitoista viikkoa kestävät juhlaviikot syys- ja lokakuun taitteessa 24.9.–4.10. Helsingissä. Virallista syntymäpäivää vietetään mikkelinpäivänä 29. syyskuuta, jolloin kirkossa järjestetään Yleisradion televisioima juhlamessu.

Syntymäpäiväilta huipentuu gaalakonserttiin, jossa esiintyvät muun muassa jousikvartetti Lapland String Quartet, baritoni Jorma Hynninen, pianisti Jason Hu ja sellisti Lukas Stasevskij.

– Kallioon louhittu kirkkosali viestii ihmisen tarpeesta kokea pyhyyttä, vapautta ja turvallisuutta. Iloitsemme siitä, että saamme juhlistaa Temppeliaukion kirkon puolen vuosisadan historiaa, Töölön seurakunnan kirkkoherra Hannu Ronimus sanoo.

Runsaat kymmenen eri tilaisuutta kattavilla juhlaviikoilla on ohjelmaa kaikenikäisille musiikin ja kulttuurin ystäville. Juhlaviikot käynnistyvät Temppeliaukio 50 vuotta -juhlakirjan julkistamistilaisuudella, jossa toimittaja Utu Förbom esittelee toimittamaansa teosta.

Juhlaviikoilla kuullaan vanhaa ja uuttaa klassista sekä kevyempää musiikkia. Yhteislaulantaakaan ei ole unohdettu. Ohjelmassa kuullaan myös näkökulmia säveltäjien, kuten Leif Segerstamin, elämästä heidän itsensä kertomana. Lapsia muistetaan Nukketeatteri Ofelian teatteriesityksellä ja koko perheen konsertilla. Juhlaviikot päättyvät baritoni Esa Ruuttusen ja urkuri Tapio Tiitun konserttiin.

– Juhlaviikkojen musiikillinen luonne kuvaa kalliosta kasvaneen kirkon avaruutta, seinien rosoisuutta ja kuparin sävyjen lämpöä. Kirkko on kuin monivärinen musiikillinen mosaiikki, Temppeliaukion kirkon juhlaviikkojen taiteellinen johtaja ja Töölön seurakunnan johtava kanttori Leena Tiitu sanoo.

Juhlaviikot tarjoavat mahdollisuuden myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. Lokakuu käynnistyy seurakunnan ja kirkon toimintaa käsittelevällä paneelikeskustelulla, jossa panelisteina ovat Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja Töölön seurakunnan kirkkoherra Hannu Ronimus. Keskustelua johdattaa toimittaja Olli Seppälä.

– Kirkon pitää pysyä piispan sanojen mukaan ajassa, sanassa ja kasassa. Se, mikä on toiminut viisi vuotta sitten, ei toimi enää välttämättä tänään, Ronimus sanoo.

Vastustetusta rakennuksesta rakastetuksi kirkoksi

Arkkitehtuuriltaan kansainvälisesti ainutlaatuisen kirkon ovat suunnitelleet arkkitehtiveljekset Timo ja Tuomo Suomalainen. Peruskallion sisään louhittu Temppeliaukion kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1969. Temppeliaukion alue oli varattu kirkolle jo Helsingin Etu-Töölön kaupunginosan ensimmäisessä asemakaavassa vuonna 1906, minkä osoittavat paikannimet Temppelikatu ja Temppeliaukio.

Perinteisistä kirkoista radikaalisti poikkeava rakennus herätti 1960-luvulla myös vastustusta. Tänä päivänä Temppeliaukion kirkko on sekä Suomen tunnetuimpia rakennuksia että käytetyin kirkko.

Hyvän akustiikkansa ansiosta Temppeliaukion kirkko on myös suosittu konserttisalina, jossa järjestetään vuosittain satoja konsertteja. Temppeliaukion kirkko on yksi Töölön evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkoista ja siten myös aktiivinen seurakuntaelämän keskus.

Helsingin Etu-Töölössä sijaitseva Temppeliaukion kirkko on Suomen suosituin sisänähtävyys. Vuonna 2018 kirkossa kävi lähes 850 000 vierailijaa ympäri maailmaa, erityisesti Aasiasta.

Lisätietoja:

  • Hannu Ronimus

kirkkoherra, Töölön seurakunta

p. (09) 2340 4723

hannu.ronimus(at)evl.fi

  • Leena Tiitu

johtava kanttori, Töölön seurakunta

p. 050 3801 684

leena.tiitu(at)evl.fi

  • Niina Kellinsalmi

verkkoviestintäsihteeri, Töölön seurakunta

p. (09) 2340 6317

niina.kellinsalmi(at)evl.fi

Temppeliaukion kirkon 50-vuotisjuhlaviikkojen ohjelma:

24.9. klo 18
Temppeliaukio 50 vuotta -juhlakirjan julkistamistilaisuus

Toimittaja Utu Förbom esittelee juhlakirjaa.

25.9. klo 18
Gospel Gentlemen -konsertti

Jaakko Löytty, Pekka Simojoki ja Petri Laaksonen.

27.9. klo 18
Kuopijon hilipakkaat iänjkerrat -konsertti

Kallaveden seurakunnan lapsikuoro ja nuorten lauluryhmä (joht. Mari Vuola-Tanila). Laulu: Ella Pohjolainen, urut: Anu Pulkkinen, rumpu: Joona Kujanpää. Juonto: Heikki Tanila.

29.9. klo 10
Temppeliaukion kirkon 50-vuotisjuhlamessu

Mikkelinpäivä (Enkelien sunnuntai). Jumalan sanansaattajat.

Yleisradio televisioi messun suorana lähetyksenä. Pyydämme osallistujia saapumaan paikalle viimeistään kello 9.45. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntasalissa.

Liturgia: Otto Alanen, saarna: Hannu Ronimus. Juhlakuoro, Lapland String Quartet, piano: Petri Kangas, urut: Henri Hersta, musiikin johto: Leena Tiitu.

29.9. klo 18
Gaalakonsertti

Lapland String Quartet (viulu: Linda Suolahti, Emma Mali, alttoviulu: Riina Piirilä, sello: Lukas Stasevskij). Viulu: Lumikki Heikkilä, piano: Jussi-Pekka Heikkilä, piano: Jason Hu, sopraano: Johanna Tuomi, baritoni: Jorma Hynninen, urut: Tapio Tiitu. Juonto: Leena Tiitu.

30.9. klo 18
Hengellisiä lauluja ja virsiä -yhteislaulutilaisuus

Juonto: Reijo Pajamo. Esilaulajina ja urkureina Töölön seurakunnan muusikot.

1.10. klo 11
Tuuliin tähystäjä -nukketeatteriesitys

Nukketeatteri Ofelian nukketeatteriesitys koko perheelle. Kesto 35 min.

1.10. klo 18
Kysymyksiä ja keskustelua uskosta ja elämästä – seurakunnan toiminnasta ja kirkon asemasta

Keskustelijoina Helsingin piispa Teemu Laajasalo ja Töölön seurakunnan kirkkoherra Hannu Ronimus. Juonto: toimittaja Olli Seppälä. Musiikkivieraana Kari Peitsamo.

2.10. klo 18
O vos omnes -konsertti

Laulu-Miehet (joht. Matti Hyökki), urut: Tapio Tiitu.

3.10. klo 18
Säveltäjien sfääreissä – näkökulmia säveltäjien elämästä

Leif Segerstam, Olli Kortekangas, Kari Tikka. Juonto: Leena Tiitu.

4.10. klo 18
Tälle kalliolle... – säveliä Temppeliaukiolta

Baritoni: Esa Ruuttunen, urut: Tapio Tiitu.

Temppeliaukion kirkko
Vierailut ja tavaratoimitukset: Lutherinkatu 3
Kirjeposti: Temppelikatu 16 A
00100 Helsinki
temppeliaukio@evl.fi
+358 9 2340 6320